perjantai 24. heinäkuuta 2015

hellyyttä hiuksille


Olen jo pitkään halunnut kokeilla tätä paljon kehuttua sarjaa hiuksilleni ja nyt sen tein.
Olimme lähdössä reissuun, jonne hankin pienen pullon hoitoöljyä ja föönausvoiteen. 
Reissun jälkeen täydensin repertuaariani vielä kosteuttavalla hoitoaineella ja lakalla. 

Tuotteet ovat kirvelevän tyyriitä, mutta nyt on pakko todeta, että ne ovat joka euron väärtejä. Minulla on tosi kuivat hiukset rankkojen käsittelyiden jäljiltä, joten ne kaipaavat minulta vaihteeksi vähän enemmän hellyyttä.

Siirryin kirkkaasti Moroccanoil-fanien joukkoon. Pakko todeta, että hiukseni ovat kiiltävämmät, helpommin selviävät ja pehmeämmät. Silottavan foonausvoiteen kyljessä lukee "ehdoton apu föönaukseen" tai jotain sen tapaista. Ajattelin että just joo, kunhan lupaavat, mutta kun käytin sitä ensimmäisen kerran, harja vaan meni läpi vaikka miten päin hiuksia pöllytin. Nimenomaan takkuuntuminen on ollut raivostuttava asia kuivissa hiuksissani, mutta tuote näköjään piti lupauksensa.

Bonuksena tuotteissa on vielä raikas, pähkinäinen tuoksu. Kaikissa sama, mikä on hyvä, koska minua ärsyttää useiden samojen sarjojen eri tuoksut ja kun yhteen ihastuu, peittyy se seuraavaksi laitettavan alle. Tämä säilyy läpi hiustenhoitoprosessin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti