keskiviikko 21. elokuuta 2013

kaalitortillat



Hirveä himo ollut jo pitemmän aikaa savoijinkaalin sisään käärittyyn jauhelihaan. Tuumasta toimeen: sipulin kuullotus, jauhelihan ruskistus ja perus suolat ja pippurit joukkoon. 

Jauhelihan lisäksi täytteeksi voi laittaa vaikka tomaattia, kurkkua, pikkuisen juustoraastetta ja mitä nyt ikinä keksiikään. Lisää makua tuo vaikka luonnonjogurtista tehty kastike. Nam. Oikeastaan tähän voi asennoitua tortillana, josta saa bonuksena hyvät vitamiinit.



hei sitten, kotipäivät

Olen tehnyt 4-päiväistä työviikkoa siitä lähtien kun palasin pari vuotta sitten hoitovapaalta töihin. Työpäiväni matkoineen venyvät usein, joten yhteistä aikaa lapsen kanssa ei paljon arkena jää. Onneksi mies pääsee hakemaan lapsen hyvissä ajoin, joten tytön tarhapäivät eivät veny liian pitkiksi. Minun ja lapsen yhteiset vapaat maanantait ovatkin olleet kullan kallista äiti-tytär -aikaa. Silti loput arkipäivät ovat vaivanneet minua jatkuvasti, koska en meinaa saada niitä tasapainoon. Sen lisäksi, etten ehdi nähdä lasta tarpeeksi on muitakin miinuspuolia: syön liian myöhään, enkä ehdi harrastaakaan mitään. Mies ehdotti kerran, että siirtyisin 4-päiväisesta viikosta 6-tuntiseen päivään (5 päivää viikossa). Tyrmäsin ehdotuksen, koska pidin yhtä yhteistä vapaapäiväämme toimivampana ratkaisuna.

Pitkän ajan päästä aloin miettiä, ettei 6-tuntinen päivä ehkä olisikaan huonompi ajatus, vaikka siihen liittyykin omat haasteensa; työpäivä on vaikea puristaa kuuteen tuntiin. Mutta toisaalta, pitäähän minun nytkin tehdä neljän päivän aikana melkeinpä viiden päivän työt.


Hyötyjä siinä olisi ehdottomasti se, että vaikka välillä joutuisinkin olemaan töissä hieman pitempään, tulisin silti lähteneeksi paljon aikaisemmin kuin nyt. Tämä taas mahdollistaa sen, että minäkin pystyisin viemisen lisäksi myös hakemaan lapsen tarhasta ja pääsisin perheen kanssa samaan aikaan ruokapöytään. Ja koska ilta-aikaa jäisi enemmän, minulla riittäisi varmasti energiaaja ja aikaa tehdä perusaskareiden lisäksi muutakin. Epäilemättä miehenkin työnjälkeinen aika tulisi olemaan vähän vapaampi. Ehkä nukkumaanmeno-ongelmanikin voisi ratketa kun malttaisin mennä sänkyyn hyvissä ajoin. Hyviä puolia on paljon.

Minulla on ollut sellainen olo, että tämä syksy tulee olemaan jonkinlaista muutoksen aikaa – ja nimenomaan positiivisessa mielessä. Eilen sitten tein ratkaisevan päätöksen ja neuvottelin viikkorytmin vaihdoksesta työpaikan ja päiväkodin kanssa. Muutokset voidaan päiväkodissa tehdä aina kuun alusta alkaen, joten minulla on nyt reilu viikko aikaa asennoitua uuteen suunnitelmaan. Olen muutoksesta samaan aikaan innoissani (yllä listaamieni seikkojen ansiosta) ja surullinen: yksi yhteinen arkivapaa oli vielä ripe siitä elämästä kun olin vielä kokonaan lapsen kanssa kotona. Minulla on sitä kova ikävä. 

Todellisuus iski kasvoille kunnolla vasta tänä aamuna: Tämä tapahtuu nyt oikeasti! Tuntuu, että otin jopa hoitovapaalta palaamisen kevyemmin. Luulen, että tässä on kyse nimenomaan siitä, että tiedostan yhä selvemmin lapsen kasvavan: hän ei ole enää täysin minun. Ei ole enää niitä yhteisiä arkipäiviä, kun mietitään että mitä tänään keksittäisiin vai ollaanko vaan kotona. Tunnetta voimistaa myös se, etten tiedä tulenko enää koskaan kokemaan sitä äitiysloma- ja hoitovapaa-arkea. Siksi tästä luopuminen on yllättävän iso juttu. Toki teen vieläkin lyhyempää viikkoa, mutta olen silti joka päivä poissa. 


Nyt saan heittää hyvästit myös muulle ohjelmalle, jonka maanantait mahdollisti: en pääse hoitamaan menoja, kuten neuvolaa, lääkäriä tms. ilman että ne vievät työaikaa. Samoin "leikkitreffit" äitiyslomalla tutustumiemme kavereiden kanssa vaikeutuu arkena huomattavasti. Puhumattakaan molemmille mieluisista kauppareissuista, kun menimme lapsen kanssa yhdessä hoitamaan viikon ruokaostokset ja toisinaan poikkesimme lounaalla jossain kivassa paikassa. Ne oli meidän juttuja. Pientä huonoa omaatuntoa aiheuttaa sekin että vaikka meillä tulee olemaan yhteistä arkiaikaa enemmän, silti nyt lapsen tarhaviikko viidennen päivän myötä pitenee. Toinen on kuitenkin vasta kolme ja puoli. Yritän selittää itselleni, että onneksi yksittäinen päivä ei sentään ole kovin pitkä ja hän tuntuu viihtyvän uudessa päiväkodissa tosi hyvin.

Hirveän ristiriitainen olo. Vaikka koko perhe taatusti hyötyy uudesta järjestelystä paljon, on sellainen fiilis, että minusta ollaan leikkaamassa osaa pois. Täytyy raportoida tilanteesta sitten kun olemme eläneet vähän aikaa uuden "mallin" mukaan. No joka tapauksessa tilanne voisi olla ihan toisenkinlainen, joten kaiken järjen mukaan minulla ei ole mitään itkun aihetta: minulla sentään on mahdollisuus lyhennettyyn työviikkoon niin kauan, kunnes lapsi menee toiselle luokalle. Se on iso juttu se.


keskiviikko 7. elokuuta 2013

takapiha

Takapiha on vihdoin valmis. Tai ainakin melkein. Mutta periaatteessa.


Piha myynti-ilmoituksessa 2012.


Loppukeväästä piha näytti tältä. Vuohenputkikasvu oli räjähdysmäistä. Oikealla nyppimäni läntti. Vasemmalla kitkemisen teki hankalaksi se, että seassa oli etualalla kivien lomassa näkyvää köynnösmäistä täytekasvia (en tiedä sen oikeaa nimeä, joten olkoon sen nimi täytekasvi), jonka tarkoitus oli varmasti saada piha helppohoitoiseksi. Kaikkea muuta se sitten olikin – ellei satu pitämään vuohenputkesta, joka kasvaa uudestaan noin kolmessa sekunnissa. Kitkemisen teki myös inhottavaksi se, että olen tosi allerginen putkikasveille ja sain oireita heti kun tein sen kanssa hommia. Jonkin aikaa pähkäilimme tuota takapihaa ja mitä sille kannattaa tehdä. Säilyttääkö jonkun edellis-edellisen asukkaan istutukset ja kitkee kuin hullu, vai tehdäkö kerralla muutos. Päätimme hankkiutua eroon täytekasvista ja istuttaa nurtsin. 


Tässä on jo kesä hyvässä vauhdissa ja muut jo valmiina olleet istutukset ovat nousseet. Ne pääsevät hyvin oikeuksiinsa nyt. Mies teki ison työn raivatessaan täytekasvin pois ja hän teki sen niin tehokkaasti, että vuohenputkirintamalla on ollut sen jälkeen hiljaista. Raivaustöissä paljastui, että koko täytekasvin peittämä alue (puolet rinteestä) oli laitettu täyteen kiviä, joista tässä kuvassa näkyy ehkä kolmasosa. Ylimääräiset kivet laitoimme pation reunoilla oleviin aukkoihin.


Nurmikko istutettu ja haketta laitettu kiviportaiden ympärille. 


Ja nyt! Nurmikko on kasvanut tosi tiheäksi, mutta ihmettelin pitkään miksi nurmikko ei vaan meinaa kasvaa reunoille asti, kunnes älysin että sen on pakko johtua noista kasveista. Ne rohmuavat kaiken veden! Laitoimme kivet paikoilleen pari päivää sitten, jolloin myös nurmikko leikattiin ekan kerran. Olen aivan rakastunut etualalla kivien lomassa ja portaiden reunassa (tässä kuvassa aika heikosti) erottuviin aurinkokennolamppuihin. Ne jaksavat palaa aika pitkälle aamuyöhön. 

Vaikka piha on periaatteessa nyt valmis, vielä tehtäviä juttuja ovat tuo nurmikon tasaiseksi saaminen ja takana keskellä olevan kitukasvuisen katajan heivaaminen hittoon. Se lähtee "sitten kun meillä on syystalkoot kun pihalle tuodaan lava", sanoi mies. Olen aina haaveillut pihalleni muutamasta timanttituijasta, mutta katsotaan nyt tarvitseeko tuo edes mitään tilalle.

Pihanhoito ei ole minulle mikään intohimo toisin kuin sisustus. Haluan kuitenkin, että piha on siisti. En pidä omassa pihassani kovin monimutkaisista istutuksista, mutta joitakin monivuotisia kasveja on kuitenkin kiva olla. Siksi halusin säästää osan. Kausikukat istutan mieluiten ruukkuihin.

sunnuntai 4. elokuuta 2013

hampurilaisia

Rakastan hyviä ja laadukkaita hampurilaisia. Pikaruokaloiden hampurilaiset ovat joskus ihan ok, mutta ovat kaukana siitä, mistä nyt puhun. Olin muuten opiskeluaikana töissä Mäkkärillä ja näin siitä painajaisia vielä vuosienkin päästä. Ei niinkään työtehtävien, vaan työyhteisön vuoksi. Se oli oikea selkäänpuukotuksen ja kanamaisuuden tyyssija. No onneksi siellä oli muutama mukavakin tyyppi, joiden tietenkin toivoi osuvan samalle työvuorolle. Ja ne kuuluisat ohjesäännöt.. Jopa rätin viikkaus opetettiin. Meidän myöskin piti noudattaa hassuja asioita, kuten hampurilaista ei saanut sanoa hamppariksi ("se on se tyyppi, joka kävelee kadulla!"), eikä hampurilaissämpylän kantta saanut sanoa kanneksi, vaan kruunuksi. Ymmärrän, että termit pitää olla kunnossa asiakkaille puhuttaessa, mutta tämä seikka oli erityisen tiukka kun puhuimme siellä toisillemme. Jos vuoropäällikkö kuuli, että joku kutsui (keittiössä) raaka-ainetta jonkinlaisella lempinimellä, tultiin asia heti korjaamaan. Toistelin päässäni mantraa: tämä on vain väliaikaista, tämän on vain väliaikaista.. Oli se ainakin kasvattava kokemus ja siinä sivussa opin tekemään hampurilaisia.

No se siitä.

Helsingin parhaan hampurilaisen saa mielestäni Hietalahden kauppahallista, Roslundin lihakaupasta. Hyvä burgeri ei vaadi mitään ihmeellisyyksiä, vain hyvät raaka-aineet ja yksinkertaiset mausteet. Viime perjantaina teimme pitkästä aikaa hampurilaisia itse. Seuraavaksi yksinkertainen ohje.



Kotitekoiset burgerit

(En merkkaa raaka-aineisiin määriä, koska ne voi arvioida oman tarpeen mukaan.)

Sämpylät
Itse tehdyt sämpylät ovat tietenkin parasta, mutta loistavia valmiitakin on. Tällä kertaa käytimme Ullan Pakarin pitkulaisia Aurinkosämpylöitä, joissa on ihana sitko.

Pihvit
Mahdollisimman tuoretta ja hyvälaatuista naudan jauhelihaa
Suolaa
Pippuria

Muita täytteitä
Jääsalaattia
Cheddar -juustoa
kurkkua (itse tykkään tuoreversiosta, joku toinen suolaisesta)
tomaattia
punasipulia
majoneesia tai turkkilaiseen jogurttiin tehtyä kastiketta
ketsuppia

Siivuta tomaatit, kurkut ja sipulit.

Ota jauhelihaa sopiva köntti ja muotoile haluamasi paksuiseksi pihviksi. Levitä pintaan hieman öjyä. Laita pihvi pannulle tai grilliin paistumaan. Mausta tässä vaiheessa päällä oleva puoli suolalla ja pippurilla (rennolla kädellä). Käännä pihvi ja mausta taas. Oikeaoppinen hampurilaispihvi jää sisältä hieman punaiseksi.

Paahda sämpylöitä hetken aikaa pannulla/grillissä. Uunissakin toimii ihan ok.

Aseta lämmin sämpylä avonaisena lautaselle. Aloita kokoaminen kannesta (sori, kruunusta):
1. Ketsuppi ja majoneesi/jogurttikastike
2. punasipulisiivut
3. kurkku ja tomaatti
4. salaatti

Jatka kokoamista sämpylän pohjasta:
1. Halutessasi lisää myös tänne ketsuppia ja majoneesia/jogurttikastiketta
2. Pihvi
3. Cheddar -juustoa

Nosta pohja kannen päälle ja käännä koko komeus oikeinpäin. Valmista syötäväksi!

torstai 1. elokuuta 2013

uudessa tarhassa

Se oli sateinen päivä.

Kun viime vuonna teimme kaupat uudesta kodista, laitoimme heti lokakuussa siirtohakemuksen lähitarhaan. Uudessa paikassa oli aika ruuhkainen tilanne, mutta olimmekin varautuneet pitkään odotukseen. Keväällä saimme tietää, että elokuussa sitten. Siihen asti lapsi kävi vanhaa tarhaa, mikä ei onneksi käynyt kovin vaikeaksi miehen liikkuvan työn ansiosta. Ajoitin kesälomani niin, että loput siitä olisi samaan aikaan kuin lapsen ensimmäiset päivät uudessa päiväkodissa, jotta hän voisi olla aluksi lyhyempiä päiviä.

Puhuimme lapselle uudesta tarhasta usein, jotta hän sisäistäisi edes hiukan, ettei vanhaan paikkaan enää kesän jälkeen palata. Tänään sitten koitti ensimmäinen päivä. Tutustumiskäynnistä oli selvästi jäänyt jotain mieleen.

Aluksi lapsi oli ymmärrettävästi aika takiaisena, mutta annoin hänen rauhassa kerätä rohkeutta. Hetken päästä uteliaisuus voitti kun leluhyllystä löytyi hieno auto. Aamupala-ajan koittaessa lapsi pääsi keittiöön mukaan hakemaan ruokakärrejä (vanhassakin tarhassa joku sai aina mennä avuksi) ja tämä tuttu ja tärkeä rutiini toi selvästi lisää rohkeutta ja varmuutta. 

Kun persikkasoseella höystetty puuro alkoi kadota suuhun, aloin liueta paikalta. Lapsi jäi reippaasti pöydään, antoi tavanomaiset pusut ja vilkutukset. Sovin, että haen lapsen lounaan jälkeen. Kävelin sateessa kotiin ja vietin pari joutilasta tuntia. 

Kun palasin tarhaan, lapsi juoksi iloisena vastaan. Uudesta paikasta ja vieraista ihmisistä huolimatta hän näytti yllättävän vapautuneelta. Oli kuulemma mennyt hyvin, vain yksi hyvin pieni ikävä äitiä -itku oli tullut pihaleikeissa. Ruokakin oli maistunut niin, että lisääkin meni vähän. Hienoa!

Kotimatkalla lapsella oli kunnon kyselyripuli. Taisi jännitys purkautua. Kotona vein hänet suorinta tietä päikkäreille ja nehän maistuivatkin jännän aamupäivän jälkeen hyvin.

Toivottavasti mukautuminen jatkuu yhtä hyvin.