maanantai 3. joulukuuta 2012

remppaa ja muuttoa

Täytyy sanoa, että se kolme viikkoa, jonka aikana teimme rempan, pakkasimme, muutimme ja laitoimme tavarat paikalleen, oli enkä tähänastisen elämäni fyysisesti rankimmat kolme viikkoa. Ensin päivätöihin, sieltä suoraan remppahommiin ja siitä joskus puolen yön aikaan kotiin. Lapsen rytmeistä oli tietenkin pidettävä kiinni mahdollisimman tarkasti, mutta oli hänkin selvästi väsyneempi ja levottomampi noina aikoina. Kun tekee töitä 16 tuntia päivässä niin se on selvä että nukkumaan mennessä käy melko ylikierroksilla. Uni tuli välillä heti kun kallisti itsensä lappeelleen, mutta joskus, etenkin lopussa, joutui pyörimään adrenaliinipuuskissaan vielä pitkään. Sitten taas herätys klo 5.30 ja kaikki alkoi alusta.

Alussa palauduin ihan hyvin aamuun mennessä, mutta viimeisellä viikolla tuntui kun olisi turpaan saanut tai olisin vähintään juhlinut muutaman päivän putkeen. Pahimmillaan yliväsymys tuntui niin pahasti, että sydän löi liian nopeasti, törmäilin asioihin, ajoin autolla monta kertaa harhaan lyhyellä matkalla (fiksua lähteä auton rattiin. Onneksi kukaan ei ollut kyydissä. Paitsi minä..), eivätkä esineet pysyneet kädessä. Siinä vaiheesa vähän mietti, että onko tässä riuhtomisessa mitään järkeä. Jollain perverssillä tavalla oli kuitenkin mahtava pistää itsensä ihan piippuun kun tiesi mikä on palkinto. Kun muuton viikko koitti, meillä kaikilla oli onneksi lomaa: miehellä pari päivää ja minulla koko viikko. Tosin ei loma tahtia hidastanut.

Meitä kävi auttamassa parina päivänä siskon mies: hän asensi keittiön ja mies viimeisteli sen esimerkiksi asentamalla laatikot ja jotkut ovet. Pari päivää auttoi mm. lattian kanssa myöskin serkun mies. Heistä molemmista oli iso apu.

Kun remppa oli saatu jonkinlaiseen kuosiin ja vanha asunto luovutettu, halusin saada uuden kodin asuttavaan kuntoon mahdollisimman nopeasti. Viisi päivää aamusta valehtelematta yöhön paiskin tavaroiden kanssa ja mies pystytti, kiinnitti tai kasasi säilytysratkaisuja. Ihan hullunraivolla mentiin, mutta tiesin että se kannattaa. Ja niin kannatti.

Pääsimme kävelemään imuroidulla lattialla sukkasillamme ensimmäisen kerran perjantaina (muuttopäivä oli maanantai) ja samana iltana testasimme ensimmäisen kerran myös saunaa. Joka ilta ennen sitä olisi niin tehnyt mieli saunoa, mutta oli niin paljon tekemistä, että sitä ei malttanut jättää kesken kun tiesi, että saunan jälkeen on vaikea jatkaa. Ja saunan testaamista halusi pitää myös ihanana palkintona.

Muuttoviikon lauantaina miehen veljet perheineen tulivat testaamaaan uutta asuntoamme ja tilat riittivät hyvin meidän koko köörille (6 aikuista ja 5 lasta). Sain juuri kaiken paikalleen kun he tulivat: laitoin viimeisiä tavaroita vielä kun ovikello soi. Oli vähän hämmentävä olo kun kolmen viikon vauhti pysähtyi kuin seinään, siihen ovikellon soittoon. Se viikonloppu oli mukava, oli ihana renoutua ja nauraa ihanassa seurassa ja syödä hyvin.

On ollut ihan taivaallista käydä saunassa juuri silloin kun itselle sopii, kävellä autolta vain lyhyt matka kotiin (edellisessä kodissa parkkipaikalta oli pitkä matka ja inhottava ylämäki. Muuten ok, mutta aina oli jotain kannettavaa ja hidasteleva tai kiukutteleva lapsi kyljessä.) Ja kun puemme ulkovaatteita, topatun lapsen voi heittää jo pihalle siksi aikaa kun vetää itselleen takkia niskaan ja varmistaa että kaikki on mukana. Ja ihanaa kun on oma takapiha.

Tänään tulee kuluneeksi tasan kaksi viikkoa muuttopäivästä. En ikävöi sitä. Nyt on ihana vaan ihastella uutta kotia, vaikka pienen pientä nikkarointia vielä on.

Palkkasimme muuttofirman, eikä sitä päätöstä kadu hetkeäkään. Kaikki sujui kuin tanssi: mies oli vanhalla asunnolla ottamassa muuttopojat vastaan ja minä siivoilin uudessa kämpässä ja otin heidät vastaan täällä päässä. Koko juttu oli ohi kahdessa tunnissa, uskomaton tehokkuus. Saimme vielä urakan satasen halvemmalla kun meillä ei ollut mitään vaikeaa muutettavaa, eikä kovin isoja kannettavia juttuja. Seuraavana lauantaina aamupäivällä firma kävi hakemassa laatikot pois. 70 kpl laatikoita vajaan kahden viikon ajalle, sekä neljä miestä ja kuorma-auto muuttopäivänä maksoi meille yhteensä noin kuusisataa. Se oli todellakin joka euron väärti. Katselin tavaroita kantavia miehiä ja ajattelin, että apua, noi pitää vielä laittaa paikalleen. Laatikot ja säkit olivat kuin ripulikakka, niitä vaan tuli ja tuli. Huusin jossain vaiheessa epätoivon vallassa, että ei enää!

Palauduin kaikesta yllättävän nopeasti ja normaali vireystaso oli valloillaan jo muutaman normaalin päivän jälkeen. Miehellä meni vähän toisin päin: rempan aikana hän jaksoi paremmin kuin minä, mutta palautui kauemmin. Vaikka molemmat olimme vietävän uupuneita, silti meillä riitti yllättävän paljon huumoria loppuuna asti.

Lapsi oli koko remontti- ja muuttoajan aivan tohkeissaan, mutta oli hänkin luonnollisesti väsyneempi. Hän tuntuu rakastavan uutta kotiaan, kuten mekin. Päivä päivältä huomaan muuton aina vaan paremmaksi ratkaisuksi ja näen täällä aina vaan lisää hyviä puolia. Uudessa kodissa on kuitenkin lapsen mielestä vielä jonkin verran jännittävää, koska hän ei mielellään mene vielä yksi yläkertaan vaikkapa pissalle tai hakemaan lelua. Satunnaisesti kyllä, mutta usein hän pyytää toisen meistä mukaan. Samoin hänellä on nyt kova tarve siihen, että joku olisi hänen kanssaan nukahtamishetkellä. Yökastelua (lapsi on nukkunut loppusyksystä lähtien yötkin ilman vaippaa) alkoi tulla useammin, jonka arvelemme myös johtuvan tästä hektisestä ja jännittävästä uudesta vaiheesta. Palasimme vähäksi aikaa takaisin yövaippoihin, mutta pian taas arki tasoittuu. Moni kerroksinen asunto on selvästi kivuudesta huolimatta vielä vähän jännä juttu, mutta pikkuhiljaa siihenkin tottuu.

Nyt on kivaa jatkaa normaalia elämää uudessä ympäristössä ja totutella arjen rutiineihin eri näkökulmasta. Odotamme myös innokkaasti ystäviä ja perhettä kylään.

Alla menneiden viikkojen tunnelmaa ja myöhemmin kuvia valmiista kodista..

Remontti vielä aika alussa. Lapsen mielestä lelut olivat selvästi
paljon mielenkiintoisempia eri ympäristössä.

Tätä ei tapahdu enää koskaan, että lapsi väsähtäisi
muulloin kuin uniaikaan. Poikkeus vahvistaa säännön.
Kesken leikkien tuli hiljaista.


"Mihin korkeudelle sinä nyt haluat sen
ylimmän hyllyn?" Vaatehuone hahmottuu.


Kasasin keittiön irtotyötasoa ja lapsi auttoi mm. näin.

Viiden tunnin rupeama ja keittiö (tai sen osat) on meillä.

Am I in NY?

Pieni esteettinen hetki pakkaamisen keskellä.

Mie löysi vanhan, Texasin kokoisilla olkatoppauksilla
varustetun pukunsa (jota ei tiennyt enää olevan
olemassakaan) ja veti sen päälleen viimeisen vanhassa
kodissa vietettävän lauantain kunniaksi.
Meinasin kuolla nauruun.

Muuttoaamu ja remontin pahimpien pölyjen imuorointi
tulevien tavaroiden tieltä.

Uusi asuinalue hymyili meille muuttoaamuna.

Masentava näky. Tavaraa ja remppaa.

Mies kiinnittää laatikoita,
jotta saan lapattua tavaraa paikalleen.

Tämä kuva kiteyttää kaiken.

Tavaroita odottamassa pääsyään kaappiin, joka tarvitsee
vielä hyllyjä. Huomaa pellillinen remonttisälää.


Makkari muuton jälkeisenä iltana. Huone oli alunperin
niin täynnä, että sinne mahtui itse just ja just sekaan.
Tässä on jo vähän raivattu. Olohuoneessa ei ollut tilaa
tämänkään vertaa, joten purkamista joutui jatkaamaan,
jos halusi päästä nukkumaan.

Tässä ollaan tavaroiden kanssa jo suht voiton puolella.
Enää muutamia laatikoita ja olkkarin kaapit
ja tasotkin on jo kasattu.

Asuntoa näkyvissä!

Takapihan rojukasa, jonka viemiseen piti
vuokrata paku.


Tämä kuva on viime viikolta, jolloin olin
tytön kanssa kahdestaan kotona. Menimme Ikeaan
ostamaan vielä muutamia juttuja. Tyttö otti ruokaperäsiä
kärrissä isin työpisteelle tulevan maton alla.

Leikkitauko.

Äiti käymässä meillä lomaviikkoni aikana.
Ja mihinkäs muualle kuin Ikeaan..
Välillä käväistään K-Raudassa täydennysreissulla.

Minutkin saatiin yhteen kuvaan.

Apuri.

Lapsi oli hössissään kun sai muuttoaamuna luvan
syödä pöydällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti