kotijuusto-tomaatti-sipulisalaatti

Kuten sanottu, minusta tomaattia ei voi olla koskaan liikaa. Tein eilen miehelle 35-vuotissynttäripäivällisen ja tarjosin alkuun eräänlaista tomaattisalaattia, jonka ohjeen olen löytänyt joskus Valion reseptisivuilta. Olen testannut ohjetta kerran aikaisemmin, mutta saattaa olla että se onnistui nyt paremmin. 

kotijuusto-tomaatti-sipulisalaatti (6 annosta)

6 tomaattia
1 iso punasipuli tai kevätsipulia
1 valkosipulin kynsi
1 paprika
puolikas punaista chilipalkoa

marinadi
2 rkl rypsi- tai oliiviöljyä
2 rkl vaaleaa balsamietikkaa
1rkl sokeria
ripaus suolaa

jogurttikastike
2 dl turkkilaista jogurttia
1/2 dl vihreää pestoa
1 tl sokeria

päälle
1 pkt (250 g) Valion kotijuustoa
1 rkl juoksevaa Oivariinia
1/2 dl paahdettuja pinjansiemeniä


Viipaloi tomaatit. Leikkaa sipuli ohuiksi renkaiksi. Hienonna valkosipuli. Leikkaa paprika pieniksi kuutioiksi. Halkaise chilipalko, poista siemenet. Hienonna. Yhdistä kasvikset.

Yhdistä marinadiainekset. Lisää kasvisten joukkoon. Anna marinoitua 2 - 3 t. Sekoita kastike.

Asettele marinoidut kasvikset laakealle tarjoiluvadille.

Leikkaa kotijuusto pituussuunnassa kuuteen palaan. Kuumenna paistinpannu kuumaksi. Paista juustoviipaleet nopeasti rasvassa molemmin puolin. Nosta salaatin päälle.

Koristele pinjansiemenillä ja basilikalla. Tarjoa kastike erikseen.

Nams.

sunnuntaifiiliksiä

Hah! Olen niin pakkasen lapsi. Sehän jo tiedettiin, mutta siitä saamani energiamäärä yllättää minut joka kerta. Eilen oli mahtavan toimelias sunnuntai ilman että edes suunnittelin sellaista: kudoin lapselleni pipon, suoritin kansalaisvelvollisuuteni äänestämällä, leivoin kaksi leipää, kakun ja valmistin miehelle etukäteisen 35-vuotisjuhlapäivällisen. Kutsuin salaa serkkuni ja hänen miehensä meille syömään ja juhlistamaan synttäreitä pienimuotoisesti – mies kun ei koskaan halua mitään virallisia karkeloita. Yllärin kohde oli mielissään, samoin kuin lapsi, joka jumaloi kummitätiään ja hänen miestään.

Aamun näpräykset...

... ja hetkeä myöhemmin.

Uutta pipoa testaamassa.

Pipon malli on vanha tuttu karkki. Enpä minä muuta osakaan.

Että voi ihminen saada tällaisesta näystä energiaa.

30 sekuntia aiemmin:
"Manna älä leiki sillä kananmunalla ettei se tipu ja mene rikki."

Elämäni ensimmäinen itse tehty kakkupohja jäi aika tehokkaasti
lättänäksi. Perunajauhoja unohtui ostaa, joten ilman mentiin.
Ruskea väri tuli inkkarisokerista. Valmiista kakusta tuli
niin ruma (ihan oikeasti), että rahtarikin tekee hienomman.

Malttamaton kakunmaistaja, joka ei lopulta sitten halunnutkaan
kun leipomus oli valmis syötäväksi.

trendipasta

Suosittelen lämpimästi.

Olihan se nyt ihan pakko kokeilla viime aikoina kovasti kohuttua avokadopastaa, joka löytyy ihanasta Safkaa -keittokirjasta. Mainittakoon tässä vaiheessa, että olin asian suhteen vähän skeptinen, minkä vuoksi en varmaan ollut kokeilijoitten eturintamassakaan. Avokado on ihan kiva raaka-aine, mutta en ole sen kanssa ihan sinut (toisin kuin lapseni, joka ahmii niitä sellaisenaan). Syön sitä kuitenkin ihan sujuvasti kaiken seassa. Ja sitten kun reseptiin kuuluu vielä melko runsas määrä persiljaa, olin vieläkin epäluuloisempi. Sekään kun ei kuulu lempparimakuihini. No, tein mössön valmiiksi ja maistoin kielen kärjellä. Hetkinen. Sitten vähän enemmän. Ei helkkari, se on hyvää! Lisätkää minut fanijoukkoon! Seuraavana sanantarkka ohje.

Avokadopasta

1/2 chiliä (poista siemenet)

1 valkosipulinkynsi

1 limetti

2 kypsää avokadoa

suolaa

mustapippuria

1/2 dl oliiviöljyä

kourallinen basilikaa

kourallinen lehtipersiljaa

30 g (1 dl) raastettua pecorinoa

30 g (1 dl) parmesaania

400-500 g spagettia

Voi tehdä kastikkeen suoraan tarjoilukulhoon, jossa kannat pastan pöytään. Pilko valkosipuli ja chili, laita ne kulhoon. Purista limetin mehu mukaan. Halkaisen avokadot ja poista niistä kivet. Kuutioi avokado kuoressaan ja kaivera sisus ruokalusikan avulla kulhoon. Hienonna yrtit ja raasta juustot. Lisää suola, pippuri, oliiviöljy, hienonnetut yrtit, sekä pecorino- ja parmesaaniraaste.

Pistä homma sekaisin lusikan avulla, maista. Kastikkeessa tulee olla tarpeeksi suolaa, muuten lopputulos on mauton.

Keitä spagetti al dente -kypsyyteen hyvin suolatussa vedessä, ota talteen vajaa desi keitinvettä. Valuta pasta lävikössä. Lo­rau­ta osa kei­tin­ve­des­tä kas­tik­keen se­kaan, ja pyö­rit­te­le spa­get­ti kas­tik­keen kimp­puun. Raas­ta pääl­le par­me­saa­nia ja rou­hi myl­lys­tä mus­ta­pip­pu­ria. Tar­joa he­ti.

varttijuhla

Meille tuli miehen kanssa viime perjantaina täyteen 15 vuotta. Mukaan on mahtunut kaikenlaista ylä- ja alamäkeä, mutta kaikesta olemme tähän mennessä selvinneet – välillä kovemmalla työllä. Paras tunne on ehkä se kun puolisoonsa rakastuu ikään kuin aina uudestaan. Totta kai perusrakkaus on koko ajan olemassa, mutta sen uudelleen roihahtaminen on tunne, jota kannattaa odottaa. Se tapahtuu yleensä vaikeamman kauden jälkeen.

Emme ole vaikeinakaan aikoina halunneet olla toisistamme erossa, vaan viihdymme yhdessä kaikesta huolimatta. Meillä on samanlainen huumori ja se saattaa välillä kuulostaa jopa raa-alta ulkopuolisin korvin kuunneltuna. Emme ole kovin mustasukkaisia ja arvioimmekin usein yhdessä muiden ihmisten avuja tai kerromme jos joku on yrittänyt lähestyä ilman että toinen vetää herneet nenään. Päinvastoin, se on oikeastaan vaan mielenkiintoista kuulla. Flirtti on mukavaa. Molemmat pidämme elokuvista, hyvästä ruoasta ja kotielämästä. Matkustamme mielellämme kun siihen tulee tilaisuus. Meillä on samanlaiset elämänarvot.

Mutten olemmekin sitten luonteeltamme ihan erilaisia. Minä olen tunne- ja mies on järki-ihminen. Minä näytän tunteeni helpommin kun mies taas pitää asioita enemmän omana tietonaan ja siinä onkin haastetta, miten kumpikin ottaa toista huomioon vastapuolen toivomalla tavalla. Näistä aika isoistakin eroavaisuuksista huolimatta on jännä, miten silti viihdymme yhdessä ihan koko ajan. 

15 vuotta ei ole edes koko totuus, sillä olemme seurustelleet useita kertoja jo yläasteella. Se olikin teinille tyypillistä on-off-seurustelua. Tosin mies olisi ollut silloinkin valmis sitoutumaan kunnolla, mutta minä olin kuin tuuliviiri. Sitten seurustelimme tahoillamme pari vuotta, kunnes vanha suola alkoi janottaa taas kun minä olin lukiossa. Silloin tiesin, että se on tässä. 

Meillä oli mukava juhlaviikonloppu. Vein miehen (tai tarkemmin, minun lahjani oli, että annoin miehen valita mieleisensä ravintolan ja minä tarjosin) syömään erääseen melko uuteen italialaiseen ravintolaan. Ruoka oli ok, mutta pöydän sijainnissa oli toivomisen varaa. No, viime hetken pöytävarauksella se oli ymmärrettävää. Se ei kuitenkaan tunnelmaa pilannut. Pitkän illallisen jälkeen menimme kotiin katsomaan elokuvaa sänkyyn ja syömään keksejä, juustoa ja muita herkkuja. Lauantai aamuna saimme nukkua pitkään ja illalla menimme ystävän järjestämiin oktoberfesteihin, joissa nauroin niin paljon että vieläkin tuntuu. Lapsi pääsi viettämään viikonloppua siskoni luokse. Tyttö hehkutti serkkujensa (idoleittensa) tapaamista jo varmaan viikon etukäteen. Onnistunut viikonloppu kaikin puolin siis.

Mies antoi tämän pikkiriikkisen Kuutti Lavosen työn minulle 15-vuotispäivän kunniaksi.
Ihailen Kuuttia yli kaiken ja olen vuosia haaveillut hänen aidosta työstään seinälläni.
Lahja tuli ihan puun takaa, mikä sekin on historiallista, sillä yleensä tiedän miehen lahjat jo etukäteen.
Tämä lahja oli niin täydellinen, etten olisi osannut sellaista edes toivoa.
Nyt yritän kuumeisesti pohtia sille arvoistaan paikkaa uudessa kodissamme, jonne muutamme ensi kuussa.

syksyn antimet

Rakastan suppilovahveroita ja kantarelleja. Jälkimmäisiin olen jostain syystä törmännyt itse todella harvoin. Kävin lapsena ja isompanakin aika paljon äidin kanssa marjassa ja sienestämässä. Marjan poimiminen on puuduttavaa ja tylsää, mutta sienestykseen ei kyllästy. Viimeksi kävimme yhdessä sienestämässä muutama vuosi sitten. Alkoi sataa ja kykimme vähän aikaa kuusen isojen oksien suojassa, kunnes emme enää kestäneet seisoskella antamassa aarteden odottaa, vaan jatkoimme keräämistä. Pois lähtiessämme emme meinanneet päästä metsästä takaisin maantielle, koska märän sammalen peittämä metsätienpätkä oli niin liukas, että auto vaan suti ja suti pienessä ylämäessä. Erilaisten kikkojen jälkeen vihdoin onnistuimme. Unohtumaton sieniretki, jonka jälkeen saalis maistui sitäkin paremmalta.

Kun törmää kultasuoneen, siitä ei montaa metriä tarvitse liikkua kun kori tai ämpäri on jo puolillaan. Ja kun on huomannut sen kultasuonen, sitä seisoo todennäköisesti jo yhden kasan päällä..

Viileässä ja kosteassa metsässä oleminen on mahtavan rentouttavaa. Joka kerta tulee ajatelleeksi, miksei siellä käy useammin. Lähteminen on vaan jostain syystä niin vaikeaa.

Testasimme viikko sitten miehen ja lapsen (joka ihastui hommaan oikopäätä) kanssa keräämiämme sieniä aikaisemmin postaamaani täytettyjen tomaattien ohjeeseen, johon olen itse käyttänyt aikaisemmin vaan metsäsienisäilykettä. Hyvin toimi!

stockholm – igen!

En ole koskaan ollut niin usein laivalla kuin tänä vuonna: ensin helmikuussa miehen kanssa kahdestaan romantillisella hääpäiväreissulla, pääsiäisenä isolla porukalla miehen veljien perheiden kanssa ja nyt kolmannen kerran pari viikkoa sitten oman perheen kanssa. Saimme eräänä keskiviikkona hyvän mahdollisuuden lähteä saman viikon perjantaina tukholmaan ja sehän sitten tapahtui.

Perinteitä kunnioittaen pyyhkäsimme tietenkin nauttimaan seisovan pöydän antimista. Etenkin alkupalat ovat niin hyviä, että kieli menee pyllyyn. Ja punaviinikastike perunagratiini kanssa. Ja jälkkärit. Ja, ja.

Lapsi viihtyi loistavasti, mutta ei luonnollisestikaan arvostanut niin hidasta ruokailua, mitä minä ja mies olisimme halunneet harrastaa. Hyvänä apuna oli taas muutama pikkueläin, joita lapsi kantaa aina mukanaan. Kun ne tai meidän mahtavat viihdytystaitomme eivät enää auttaneet otettiin käyttöön pomminvarma keino: iPad (jota lapsi kutsuu eibiisiiliksi rakastamansa englannin kielisen ABC-laulun mukaan).

Ruoan jälkeen menimme taas yökerhon puolelle, jossa ei siihen aikaan vielä tapahdu mitään muuta kuin leppoisaa istuskelua. Lapset saavat tanssia ja juosta sydämensä kyllyydestä taustalla soivan musan tahdissa. Sitten Alkoi Abba-show, jota vielä katsoimme vähän aikaa. Lapsi oli elementissään, tanssi ja hyppi pöytämme vieressä, tuuletti ja flirttaili takanamme istuville parikymppisille pojille, jotka puolestaan hauskuuttivat lasta kaikenlaisilla pikku tempuilla.

Nukkumaanmeno sujui yllättävän hyvin, vaikka lapsi luonnollisesti oli jo vähän yliväsynyt jännän päivän jälkeen. Me miehen kanssa kävimme vielä vuorotellen vähän käppäilemässä ympäriinsä ennen lopullista hyttiin telakoitumista. Yö meni koko porukalla sikeiden unien merkeissä. Aamulla oli kiva herätä ja katsella ikkunasta saaristolaismaisemaa.

Meille sattui Tukholmaan ihan hyvä sää. Koska mies ei jaksa kaupoilla olla, hän oleskeli lapsen kanssa ja vei hänet syömään lounasta ja lelukauppaan (josta lähdettiin pihalle ilman lelua huonon käytöksen vuoksi). Ihme kyllä, lapsi suostui taas nukkumaan rattaissa (toisen kiukkukohtauksen jälkeen, joka aloi kun iskä erehtyi maistamaan lapsen ruokaa). Olen tottunut miehen mukana ollessa kiertämään kiinnostavat paikat mahdollisimman ripeästi, vaikka ei hänellä kuulemma koskaan ole mitään sitä vastaan, että minä kiertelen vähän aikaa kaupoilla. Minä käväisin shoppailemassa Åhlensissa ja ehkä maailman kauneimmin sisustetussa Gudrun Sjödenin liikkeessä. Jälkimmäisessä pistin (tällä kertaa ihan suunnitellusti) sen verran rahaa haisemaan, etten enää uskaltanut mennä edes näköetäisyydelle Olars Ullasta.

Tihkusade ajoitti itsensä alkamaan sopivasti vasta kun olimme matkalla takaisin laivaan. Laivassa oli hyvin aikaa loikoilla vähän aikaa hytissä ennen laivan lähtöä.

Toisen illan ohjelma eteni aika samalla kaavalla: syömään, lapsen vaatimuksesta toivomuksesta vähän tanssimaan, leikkihuoneeseen, käppäilemään ja nukkumaan. Kerrankin minulla ei ollut kovin kummoista ostettavaa kosmetiikkapuolelta (eikä kyllä miltään muultakaan puolelta) kun olin vasta tehnyt ne Dermalogica-hankinnat. (Harmi, ettei niitä saa tax-freena..) Kaupassa on kuitenkin aina kiva tutkailla ja haistella kaikenlaista.

Kaiken kaikkiaan kiva irtiotto ja leppoisa perhereissu. Itsekin pidän laivamatkustamisesta, mutta lapsen intoilun kanssa se on vielä potenssiin sata.

Ikioma Muumikarkkilaatikko.

Yläsänkyyn ja alas, yläsänkyyn ja alas.

En kyllästy näihin koskaan.

Miten se pystyy olemaan räpäyttämättä silmiään?

Herttainen setä odottelee vaimoaan
ihanassa Gudrun Sjödenin liikkeessä.

Gudrunin liikkessä tämäkin.

Pidän tällaisistakin yksityiskohdista.

Tässä vanhassa kaupungissa olevassa
lankakaupassa oli tyyliä!

Matkalla takaisin laivaan.

Olipas hauska reissu -potretti.

Back to reality.

http://housuissason.blogspot.fi/2012/10/operaatio-iho-kuntoon.html

naamataulu kuntoon

Atooppisen ihoni vuoksi en voi käyttää mitä tahansa tuotteita. Ihooni ovat kokeilemistani merkeistä sopineet parhaiten Cliniquen tai Biothermin tuotteet. Cliniqueta olenkin käyttänyt tosi nuoresta iästä lähtien. Siinä vaiheessa kun aloin olla iässä, jossa aletaan vähän meikata, äiti painotti, että minun tulee kiinnittää huomiota hyvälaatuisiin tuotteisiin, koska ihoni ei kestä mitä vaan. Minusta oli vähän noloa käyttää sellaisia "aikuisten" meikkejä kun kaverit käyttivät vaikkapa Lumenea tai Anythimea. Kyllä on teinillä huolet. Mainitsinkin siitä ädille, joka pysyi tiukasti kannassaan. Ensin lainailin äidiltä ja sitten rupesin ostamaan niitä itse kun aloin noin 15-vuotiaasta alkaen tienata siivoamalla äidin ja isän työpaikan toimistoa kaksi kertaa viikossa. Joskus kokeilin "salaa" jotain noita edellä mainitsemiani tavallisesta kaupasta saatavia edullisempia tuotteita kun olin tuhlannut rahani vaatteisiin, mutta kyllä se äiti oli oikeassa: ei se mun iho siitä tykännyt yhtään. (Ei se kyllä tykkää kaikista hinnakkaistakaan, joten ei se aina edullisuudesta ole kiinni.) Vihloohan se ostaa hinnakas tuote – etenkin kun usein on lopussa pari kolme tuotetta samaan aikaan. Mikähän siinäkin on, joku Murphyn laki kai. Mutta kyllä ne sitten kestävätkin: jos tuote riittää parhaassa tapauksessa yli vuodeksi, eihän se nyt paha ole.

Tähän väliin: ihoni ongelma on siis kuivuus ja päivän mittaan pinnalle muodostuva öljyisyys. Olen kiinnittänyt tähän huomiota mahdollisimman oikeanlaisilla meikeillä ja ihonhoitotuotteilla, mutta mikään ei ole tehonnut tarpeeksi.

Olen pitkään halunnut kokeilla Dermalogican tuotteita, mutta ne vasta suolaisen hintaisia ovatkin. Sen verran paljon olen kuitenkin kuullut ylistystä, että viime kuussa vihdoin toteutin aikeeni. En viitsinyt ostaa heti suoraan täyden koon pakkauksia siltä varalta, ettei tämä merkki minulle sopisikaan. Tutustumiseen soveltui hyvin Skin Kit, jossa ihonhoitosarja on pienemmissä pakkauksissa.

Sitten varasin Dermalogican Skin Barista kasvohoitoajan. Otin nyt aluksi 65 minuutin session, koska en tiennyt minkä verran puhdistettavaa olisi: en ole edes koskaan ennen ollut mekaanisessa puhdistuksessa. Edellisessä kasvohoidossa hoitaja ei nimittäin suostunut tekemään sitä, koska "sitä ei kannata tehdä atooppiseen ihoon" eikä selittänyt asiaa sen kummemmin. Hoidan ihoani kyllä kotona ihan säännöllisesti, mutta on se välillä hyvä käydä näyttämässä naamaansa ammattilaisellekin. Tämä Dermalogican hoitaja vähän ihmeteli tuon aikaisemman kasvohoitoni tehneen tyypin kieltäytymistä.

Skin Barissa tuoksui ihan hammaslääkärille ja minulle tuli heti olo, että täältä saan apua. Minun piti ensin vastata kattavaan kyselyyn elämäntavoistani ja siitä, mitä hoidolta haluan. Kaavakkeen täyttämisen jälkeen sain päälleni pyyhettä muistuttavan vaatteen ja tohvelit ja sitten vaan onnellisena retkotin panhuilumusiikin tahdissa.

Kosmetologi ei ollut mikään hipeltävä lässyttäjä, vaan jämäkkä ja ystävällinen, asiansa osaava nainen. Kasvohoidoissa on tietysti aluksi aina vähän jännää kun tyyppi tuijottaa kasvojani suurennuslasin ja lampun kanssa, mutta vähän ajan päästä sitä on jo heittäytynyt täysillä toisen käsiteltäväksi. Puhdistettavaa ei kuulemma ollut paljon, mutta hyvä että sekin tuli hoidettua.

Olin vastaanotolla kaikkiaan pari tuntia, koska lopuksi nainen opasti vielä kädestä pitäen ihonhoidossa ja kirjoitti "potilaskorttiini" ylös, mitkä tuotteet sopisivat minun ihooni ja tarpeisiini. Kortin kanssa on helppo mennä ostamaan tuotteita kun uuden tarve tulee. Kuivasta, mutta pintarasvaisesta ihostani nainen valisti, että koska öljyä syntyy, kosteutus ei ole vieläkään riittävä. (Tuntuu hassulta, että pintarasvaiseen ihoon pitää lisätä vielä lisää kosteutta, mutta ilmiö syntyy juurikin siitä, että kosteutus ei pääse tarpeeksi syvälle.)

Ostin sitten kosteusvoiteen alle laitettavaksi tarkoitetun kosteuttajan, joka samalla vähentää kiiltoa, bakteereja ja poistaa rasvaisuutta. Tällä hetkellä tekemäni päivittäinen ihonhoito kuulostaa laiskemman wash&go-tyyppisen ihonhoitajan korviin aika hurjalta:

1) pesu puhdistusaineen kanssa aamuin illoin (jo ennestään tuttua), jonka jälkeen
2) suihkautetaan iholle aine, joka auttaa kosteutta pääsemään syvälle
3) sitten levitetään hyvin ohut kerros sitä kasvohoidon yhteydessä hankkimaani tehokosteuttajaa
4) silmänympärysvoide (jonka unohdan aina 90% varmuudella)
5) lopuksi kosteusvoide

Lisäksi kuorin kasvoni kerran pari viikossa (tämäkin jo ennestään ihan tuttua).

Täytyy kyllä sanoa, että öljyisyydestä on vähentynyt tähän mennessä varmaan puolet. Olen noudattanut tätä ohjetta nyt ehkä kolmisen viikkoa. Iho on voinut hyvin, joten tuotteet näyttävät sopivan minulle. Harmi vaan, että nämä ovat vieläkin kalliimpia kuin Cliniquen tuotteet, mutta on se minusta sen väärti. Cliniqueta käytän toki edelleen meikkaukseen.

Ulkoisen hoidon lisäksi pitäisi toki aina kiinnittää huomiota vedenjuontiin, ravintoon, liikuntaan, blaablaablaablaabla, koska hyvinvointi alkaa sisältä ja kaikki vaikuttaa ihoon. Nythän tämä on vähän kuin maalaisi mätää taloa. Täsmähoitoa, joka ei kanna pitkälle. Huoh. Mutta kyllä minä senkin vielä teen. Asken kerrallaan.

ai minkä maalainen?

Kun ihminen matkustaa ulkomaille, vaikka nyt Italiaan, hän tulee luonnollisesti syöneeksi myös paikallista ruokaa. No mutta, kakkahan on silloin italialaista? Vai onko? Valmistusjärjestelmä on suomalainen, mutta raaka-aineet italialaiset. Onko se sitten "Designed in Finland" mutta "Made in Italy?" Jos ei käy kakalla ennen kotiin lähtöä, onko se silti vieläkin "Made in Italy", vaikka baisa näkee päivänvalon vasta Suomessa? Tärkeitä asioita pohdittavaksi näin maanantain aamupäivänä.

Jutun kunniaksi kuva Colosseumin
eräästä patsaasta..